Stressi haltuun! 5+1 vinkkiä stressinhallintaan

Tee aikataulu, lue tenttikirjat ajoissa, älä anna hommien kasaantua. Right. Kaikki meistä tietävät klassiset vinkit opiskelustressin hallitsemiseen, mutta silti sitä usein on: tässä 5 (+1) vinkkiä lisää!

1. LÄHDE KOTOA

Lukeminenkin on vähemmän kurjaa ulkona. Parin euron kahvikupillisella voi ostaa itsellensä kofeiinin lisäksi tunnin kahvilan kotoisassa tunnelmassa – ihmisten näkeminen ja vieras ympäristö rentouttavat ja tekevät motivaatiolle ihmeitä. Kun kotona samaan aikaan irvistelevät kirjapinot, tiskit, imuri ja laskupino, tuntuu työtaakkakin ylitsepääsemättömältä. Pieni maisemanvaihto edes parin tunnin ajaksi irrottaa mielen kaikesta siitä, mitä pitäisi tehdä.

 

2. PUHU (MYÖS MUILLE KUIN KAVEREILLE)

Jaettu stressi on pienempi stressi. Ystävilleen kannattaa tietenkin jakaa opiskelutuskansa ja eksistentiaaliset kriisinsä, mutta suuremman opiskelustressin tullessa kannattaa käyttää myös muita tahoja. YTHS, tarvittaessa esteettömyyssuunnittelija ja tietenkin kurssin vetäjä ovat tahoja, joiden puoleen kannattaa kääntyä. Suurin osa lehtoreista on aika inhimillisiä tapauksia, jotka hekin ovat joskus opiskelleet: lisäajan saaminen tehtäviä varten voi olla usein kysymisestä kiinni. Lisäaika ei ole häpeä.

 

3. JUO

Ja nimenomaan vettä. Se tekee ololle kummallisen paljon. Kahvi on opiskelijan paras ystävä (usein muutamien muiden juomien ohella), mutta sillä on taipumus poistaa elimistöstä nestettä. Kun keho kuivuu, tulee päänsärkyä. Kun päätä särkee, ajatus ei kulje. Kun ajatus ei kulje, mistään ei tule mitään ja ihmisraunio stressaantuu. Kosteutetut aivot ovat kimmoisat ja ne imevät tietoa itseensä! Veden juominen on helppo tapa lisätä hyvinvointiaan ja tehokkuuttaan. Myöskään lisäravinteet eivät ole huono ajatus – terveellinen ruokavaliokin on legenda, jota ehdottomasti kannattaa jahdata!

 

4. TEMATISOI

Monelle sopii paremmin malli, jossa tehdään ruokaa armeija-annos kerran viikossa, siivotaan perjantaisin ja muina päivinä ei huolehdita muuta kuin opiskelusta. Käytä päivä viikossa pääaineen kurssiin, yksi kandiin, yksi sivuaineeseen ja yksi kirjatentteihin. Ja muista priorisointi: pahimman tenttiviikon alla ei haittaa, vaikkei koti olisi aivan tip top tai sivuaineen kurssista tulee huonompi numero. Tunne kuitenkin itsesi: jotkut kaipaavat puurtamiseensa nimenomaan vaihtelua, jolloin mielekäs tehtävien vaihteleminen toimii kuin rasvattu.

 

5. AIKATAULUTA ITSELLESI VAPAA-AIKAA

Kuinka monta kertaa sitä onkaan haikailtu selkeiden työaikojen perään? Opiskelijan työpäivä ei likimainkaan lopu kotiin saapumiseen. Jos alkaa tuntua, että koskaan ei saa levätä ja koti on vain kirjaston jatke – teoriassa tietysti jo aiemminkin – kannattaa tehdä uusi katsaus kalenteriinsa. Lisää sinne päiviä, jolloin et saa tehdä mitään järkevää. Et saa tehdä yliopiston eteen mitään, siivota tai olla töissä. Tee hyvällä omallatunnolla jotakin mitä rentouttaa. Pelaa videopelejä koko päivä pyjamassa. Vapaapäivä vaikka viikoittain on kaukana siitä, millaista monen yliopisto-opiskelijan elämä on, mutta ehdottomasti kokeilemisen arvoista! Day off tasaa yllättävän hyvin stressitasoja ja opiskelustakin tulee jälleen tehokkaampaa, kun on saanut levätäkin.

 

+1 PALKITSE ITSESI

Saitko tenttikirjan luettua tai pyykkivuoren taisteltua läpi? Hyvä sinä! Kylpyläilta, lasillinen viiniä kaupungilta tai kampaajakäynti – opiskelijankaupunki.fi antaa vinkkejä ja alennuksia oman elämänsä Pavlovin koirille!

 
 
Janika Siro
Kulttuurihistoria
3. vuosi